tiistai 28. elokuuta 2012

Sukat

Päätin tehdä pienen kuvakavalkadin sukista,  joita kevään ja kesän aikana on sukkatehtaasta tullut ulos.  Kamala sääli etten kaikki ole kuvannut, olisihan ollut mukava muisto, jos kaikista eteenpäin annetuista sukista olisi jäänyt kuvamuisto.

Suurin osa sukista on neulottu Novita Seitsemän Veljestä langasta, jonka totesin mukavimmaksi neuloa. Ohje löytyi vyötteestä.

Olisipa joku vuosien varrella kertonut minulle  kuinka helppoa ja mukavaa on sukkien neulominen.

Tällaiselle kärsimättömälle ihmiselle kuin minä, sopii hyvin, että sukka valmistuu parhaimmillaan päivässä. Onnistuu aina ja jos sen voi vielä antaa lahjaksi jollekin , joka saamisesta ilahtuu, mikä se mukavampaa.

SUOSITTELEN!!!!!!!







Ammari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti